Kirjoituskamari

Talonpoikaispurjehdus

Talonpoikaispurjehdukseksi kutsutaan merenkulun muotoa, jota ahvenanmaalaiset talonpojat harjoittivat 1800-luvun toisella puoliskolla ja vielä 1900-luvun alussa. Talonpoikaispurjehduksen kulta-aikaan menestyksekäs alus saattoi tienata hankintakulunsa takaisin kahden tai kolmen kauden kuluessa. Lähinnä kyse oli Itämeren ja Pohjanmeren rahtiliikenteestä, mutta matkoja tehtiin myös pidemmälle. Lemland ja Vårdö olivat Ahvenanmaan suurimpia merenkulkukuntia talonpoikaispurjehduksen aikaan.

Kaikki väestönosat osallistuivat tavalla tai toisella talonpoikaispurjehdukseen. Miehet olivat varustajia tai merimiehiä, naiset auttoivat alusten varustamisessa. Laivanvarustajana toimiminen ei tarkoittanut sitä, että oli yksin aluksen omistaja, vaan aluksesta omistettiin osuuksia. Päävarustaja oli suurin omistaja, jolla oli myös suurin vastuu aluksesta ja joka keräsi myös suurimmat voitot. Osuuksia oli mahdollista omistaa useammista aluksista: kuudesosa, kahdeksasosa, kuudestoistaosa ja kolmaskymmeneskahdesosa ja niin edelleen. Osakkuusjärjestelmä mahdollisti kaikille yhteiskuntaluokille osuuksien hankkimisen.

Talonpoikien omistamien alusten rahti koostui yleensä puutavarasta tai haloista, jotka lastattiin Norrlannin, Västerbottenin tai Pohjanmaan rannikoilla ja myytiin edelleen Tanskassa, Englannissa, Saksassa ja muissa Pohjanmeren rannikkokaistaleen maissa. Talonpoikaislaivasto purjehti yleensä ainoastaan Itämeren ja Pohjanmeren liikenteessä.

Tuntui siltä, että kaikkialla Ahvenanmaalla pojat olivat luonnostaan merimiehiä tai puuseppiä, mutta Lemlandissa merimiehet kuuluivat parempaan väkeen ja olivat tavallisten kansalaisten yläpuolella. Lähes kaikki miehet olivat merikapteeneja tai varustajia. 

Pamela Erikssonin teoksesta, Hertiginnans sista resa,1960.

Erik Petter Eriksson

Erik Petter Eriksson syntyi vuonna 1823 viidestä sisaruksesta vanhimpana. Erik Petter sai nuorena haltuunsa isiensä kotitilan Pellaksen. Isä kuoli vuonna 1837 ja jätti jälkeensä velkojen rasittaman kodin. Tarinan mukaan maatila kaikkine irtaimistoineen oli tarkoitus myydä huutokaupalla, mutta tarmokas 15-vuotias Erik Petter onnistui ylipuhumaan kaikki velkojat ja sai heidät odottamaan maksuvaatimustensa kanssa. Erik Petterin suunnitelmana oli rakentaa alus rahtipurjehduksia varten ja kerätä näin rahat isän velkojen maksamiseen.

Erik Petter meni naimisiin Brita Stina Persdotterin kanssa (synt. Rörstorpissa vuonna 1830, kuoli vuonna 1913). Pariskunnalla oli kaksi lasta, August ja Erika, jotka elivät aikuisiksi asti. August ryhtyi hoitamaan maatilaa ja Erika muutti naimisiin mentyään Hansaksen laivurintaloon Granbodassa.

Ensimmäinen alus, jolla Erik Petter Eriksson toimi päävarustajana, oli Trefanten. Erik Petter Erikssonin alus Fredrika oli aikanaan Lemlandin suurin alus sekä myös pitäjän ensimmäinen kuunari. Vuonna 1869 ja siitä kaksi vuotta eteenpäin Erik Petter Eriksson toimi juuri valmistuneen kuunari Leon päävarustajana. Aluksen hän rakennutti muiden osakkaiden kanssa Siipyyssä. Vuosina 1874–75 Erik Petter Eriksson toimi 10 aluksen päävarustajana, joista seitsemän oli rakennettu Siipyyssä. Erik Petter Erikssonin viimeinen alus Freja rakennettiin Lemlandin Söderbyssä.

Erik Petterillä oli hyvä maine kunniallisena miehenä ja hän teki suuria tuottoja laivoillaan. Häntä kutsuttiin “Lemlandin pankiksi”, sillä hän pyöritti omaa yksityistä lainaustoimintaa muille talonpoikaisvarustajille, jotka halusivat rakentaa aluksia. Erik Petter osasi kirjoittaa, mikä ei siihen aikaan ollut tavallista sillä seudulla. Hän oli itseoppinut ja järjesti huutokauppoja, laati perunkirjoja ja suoritti pesänjakoja sekä Lemlandissa että Lumparlandissa. Kun pienten puusta rakennettujen talonpoikaisalusten kannattavuus laski, Erik Petter päätti sijoittaa rahansa uuteen taloon sen sijaan, että olisi rakentanut uusia aluksia. Hän kuoli vuonna 1908.

Näin kuvataan Erik Petterin ajatuksia Pellaksen talon rakentamisesta teoksessa Leo:

Erik Petterillä on vieläkin osa veloista maksamatta, koska on kannattavampaa sijoittaa uusiin laivoihin kuin käyttää koko ylijäämä velan lyhentämiseen. Enää hän ei tunne yhtä pakottavaa tarvetta päästä sitä eroon. Suuret rahasummat eivät enää hirvitä häntä, ja hän on jo kauan ajatellut enemmän merenkulkua kuin velkoja. Päätöksestään hän ei kuitenkaan luovu: taloa ei rakenneta, ennen kuin velka on maksettu.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Leo, 1989.

Talonpoikaispurjehdus Pellaksessa

Pellaksen isäntä Erik Petter Eriksson oli varustajana toimiessaan seuraavien alusten päävarustaja: Trefanten, Fredrika, Augusta, Leo, Linnea, Elina, Ceres, Åland, Eli, Cedia, Primus, Elida, Wendla ja Freja. Näiden lisäksi hän oli osakkaana useissa aluksissa. Erik Petter Erikssonin aluksista kaikkein surullisenkuuluisin oli Leo, jota kutsuttiin Ihmissyöjäksi, sillä aluksella oli sellainen maine, että jokainen purjehdus vaati ihmishenkiä. Leo oli huonosta maineestaan huolimatta menestyksekäs laiva. Alusta kutsuttiin myös Rahalaivaksi, sillä se oli Erik Petter Erikssonin kaikkein eniten voittoa tuottava laiva. 

Pellaksen aluksista muutamat rakennettiin Lemlandissa, kuten Erik Petter Erikssonin ensimmäinen purjealus kuunari Trefanten sekä Fredrika, joka oli pitäjän ensimmäinen kuunari. Purjealuksista seitsemän tilattiin Siipyystä Pohjanmaalta. Siipyyssä rakennettiin useita purjealuksia ahvenanmaalaisille varustamoille. Vuoden 1874 jälkeen Pellaksen varustamotoiminta väheni, ja kun Pellaksen uusi päärakennus pystytettiin Erik Petter Eriksson ohjasi kahta alusta. 

Viimeinen Pellaksen omistuksessa ollut alus oli Freja, jolla Erik Petter Erikssonin poika August oli ottanut varustajan paikan isänsä jälkeen. Pienten, talonpoikien omistuksessa olevien ja puusta rakennettujen alusten kannattavuus laski 1800-luvun lopussa, ja August Eriksson jätti merielämän ja ryhtyi kokoaikaiseksi talonisännäksi Pellakseen. August Erikssonin useammasta pojasta tuli merikapteeneja ja laivuriperinne jatkui heidän kauttaan.

Erik Petterin purjealukset

Trefanten, kuunari, 106 lästiä

Kuunari on rakennettu vuonna 1838 Lemlandissa, 106 lästiä, tehtiin limisaumaiseksi vuonna 1843. Vuonna 1843 talonpoika Per Anderssonin omistuksessa. Per Andersson oli Flakassa sijaitsevalta Andersaksen tilalta. Vuonna 1851 Erik Petter Eriksson meni naimisiin hänen tyttärensä kanssa. Erik Petteristä tuli myöhemmin Trefanten-aluksen omistaja, ei ole tiedossa tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen naimisiinmenon. Trefanten haaksirikkoutui dramaattisessa lumimyrskyssä 4. joulukuuta 1871 kaapelinmitan (noin 200 metriä) päässä Öölannin rannikosta. Myrskyssä alus paiskautui karille ja vahingoittui niin pahasti, että se täyttyi välittömästi vedellä. Koko 8 hengen miehistö pääsi kuitenkin omin voimin maihin Öölantiin. Trefanten-aluksen päällikkönä onnettomuushetkellä oli Johan Jansson (Johansson Friman). Trefanten-aluksen hylky myytiin pian haaksirikon jälkeen huutokaupassa eräälle ahvenanmaalaiselle. Samana myrskyisenä yönä haaksirikkoutui myös kaksi muuta alusta samalla alueella. Ruotsalainen Sädesärlan, jonka miehistö selvisi hengissä sekä suomalainen Oskar, jonka koko miehistö menehtyi. Oskarin päällikkö oli ahvenanmaalainen Per Anton Lignell.

Fredrika, kuunari, 114 lästiä

Rakennettu vuonna 1859 Granbodan Bergörenissä. Limisaumainen ja Lemlandin ensimmäinen kuunari. Rakennusmestari ja päävarustaja oli Erik Petter Eriksson. Vuonna 1875 päävarustajaksi vaihdettiin E.G. Söderlund. Alus ajautui karille ja siitä tuli hylky Starholmenin luona 15. joulukuuta 1879. Päällikkönä oli Jansson.

Alexandra, kaljaasi, 67 lästiä

Rakennuspaikka ja -vuosi ei tiedossa. E.P.E. osti aluksen Lemlandiin. Haaksirikkoutui vuonna 1868 viedessään puukuormaa Ahvenanmeren yli Tukholmaan.

Eugenia, parkki, 190 lästiä

Rakennettu vuonna 1865 Merikarvialla Lemlandin varustamolle, jonka päävarustajana oli E.P.E. Haaksirikkoutui Gotlannin edustalla 29. joulukuuta 1872 ollessaan painolastattuna kotimatkalla Grimsbystä. Päällikkö Anders Nylund.

Alina, parkki, 367 nrt

Rakennettu vuonna 1866 Skaftungissa Pohjanmaalla. Rakennusmestarina E. Silverberg. Rakennettu Lemlandin varustamolle, jonka päävarustajana oli E.P.E. Myytiin Norjaan vuonna 1872.

Elina, parkki, 357 nrt

Rakennettu vuonna 1866 Siipyyssä (rakennusmestari Josef Jansson?) Lemlandin varustamolle, jonka päävarustaja oli E.P.E. Vuonna 1870 päävarustajaksi tuli E.G. Eriksson Flakasta ja vuonna 1878 Anders Nylund Knutsbodasta. Ajautui karille ja jäi hylyksi Jyllandin lounaisrannikolle helmikuussa 1882, päällikkönä Mats Sjölund.

Leo, kuunari, 289 nrt

Rakennettu 1870 Siipyyssä Kiilin telakalla. Rakennusmestarina oli Josef Jansson. Aluksen rakentamiseen meni vain 6 kuukautta, ja se oli valmiina purjehdukselle 20. heinäkuuta. Varustamon rakennusvalvojana toimi osakas Carl Carlsson, kotoisin Granbodan Kallaksesta. Hän oli myös aluksen päällikkö kahden ensimmäisen vuoden ajan. Leoa pidettiin onnea tuovana aluksena ja siksi sitä kutsuttiin Rahalaivaksi. Päävarustajana toimivat vuorotellen Erik Petter Eriksson ja Carl Carlsson ja vuodesta 1885 Erik August Eriksson. Leo otettiin liikenteestä vuonna 1898, ja hylky on Lumparsundin salmen rannalla.

Linnéa, kuunari, 300 nrt

Rakennettu vuonna 1872 Siipyyssä Kiilin telakalla Lemlandin varustamolle, jossa päävarustajana oli Erik Petter Eriksson. Rakennusmestarina toimi Josef Jansson. Varustamon tarkastajana rakennusaikana oli Anders Johan Eriksson Söderbystä. Hän osti aluksen vuonna 1895. Linnéa otettiin liikenteestä vuonna 1897.

Ceres, kuunari, 273 nrt

Rakennettu vuonna 1873 Siipyyssä Kiilin telakalla Lemlandin varustamolle, jossa päävarustajana oli Erik Petter Eriksson. Rakennusmestarina toimi Josef Jansson. Johan Johansson Friman (käytti lyhyen aikaa nimeä Jansson) valvoi rakentamista Siipyyssä. Hän oli aluksen ensimmäinen osakas (5/32) ja toimi päällikkönä ensimmäiset 21 vuotta. Alusta pidettiin yleisesti “varautta tuovana laivana”. Ceres poistettiin liikenteestä vuonna 1897.

Åland, kuunari, 311 nrt.

Rakennettu Siipyyssä vuonna 1873, telakkapaikka ja rakennusmestari ei tiedossa. Päävarustajana oli Erik Petter Eriksson ja rakennusvalvojana A.J. Eriksson, josta tuli myös aluksen ensimmäinen päällikkö. Åland ajoi karille ja jäi hylyksi 13. heinäkuuta 1882 lähellä Ulkokrunnin luotsiasemaa Oulun saaristossa.

Cedia, kuunari, 228 nrt.

Rakennettu 1874 Siipyyssä Kiilin telakalla. Rakennusmestarina oli Josef Jansson. Carl Gustaf Nylund Granbodasta valvoi rakentamista, ja hänestä tuli ensimmäinen päällikkö. Laivanrakentaja Josef Jansson (¼) ja muutama muu siipyyläinen olivat Cedian osakkaita. Liikemies Berndt Sundahl oli myös yksi suurempi osakas. Haaksirikko Pohjanmerellä 10. maaliskuuta 1879. Kunnostettiin. Alus otettiin liikenteestä vuonna 1897.

Eli, kuunari, 190 nrt.

Rakennettu vuonna 1874 Siipyyssä Fladan telakalla. Rakennusmestarina toimi Karl-Johan Jossfolk. Päävarustajana oli Erik Petter Eriksson. Elin ensimmäinen päällikkö oli E. Sjölund. Alus selvisi ilman suurempia vaurioita ja otettiin liikenteestä vuonna 1897.

Augusta, parkki, 374 nrt.

Rakennettu vuonna 1874 Närpiön Werkfladan telakalla rakennusmestarina Mats Ivars. Aluksella oli yhteensä 18 osakasta, joista kaikki paitsi yksi oli Lemlandista. Päävarustaja vuosina 1874–1879 oli laivuri Erik August Eriksson Granbodasta. Hän oli suurin osakas osuuksilla 24/288. Erik Petter Eriksson tuli päävarustajaksi vuodesta 1880 alkaen ja kuului myös suurimpiin osakkaisiin. Augusta myytiin Ranskaan vuonna 1900, ja hinta oli 3200 frangia.

Primus, kuunari, 237 nrt.

Rakennettu vuonna 1874 Närpiön Långvikin telakalla. Omistajia olivat maakauppias Berndt Sundal ja Erik Petter Eriksson Granbodasta. Päävarustaja E.P.E. Myöhemmin päävarustajaksi vaihdettiin Berndt Sundal ja hänen jälkeensä K.G. Lundberg. Myytiin karille ajon jälkeen, joka tapahtui 16. joulukuuta 1888 Barhöftin luona lähellä Stralsundia.

Wendla, kuunari, 197 lästiä.

Rakennettu vuonna 1875 Vessingsbodan Lillholmenissa. Rakentajana oli varustamo, jonka päävarustaja oli Mellangårdin Erik Gustav Mattson. Myytiin Erik Petter Erikssonille. Myytiin/poistettiin liikenteestä vuonna 1896.

Freja, kuunari, 263 nrt.

Rakennettu Lemlandin Söderby sjössä 1882–1883. Rakennusmestarina Isak Nordström Pohjanmaalta. Aloitteen rakentamisesta tekivät Söderbyn talonpojat/merikapteenit Emil Nylund Sefferistä ja Matts Sjölund Skallfogdaksesta/Mattaksesta, kun he 4. helmikuuta 1882 kirjoittivat sopimuksen talonpoika Anders Nylundin (Söderbyn Nybondsin tilalta) kanssa puutavaran toimituksesta. Sopimuksen mukaan Nylund toimittaa puolet kaikesta puutavarasta noin 140–150 standertin verran erään aluksen rakentamista varten, ja summa on “3000 Suomen kultamarkkaa”. Varustamolla oli kymmenkunta eri omistajaa, ja suurin osa heistä oli kotoisin Granbodasta. Erik Petter Eriksson/Erik August Eriksson oli päävarustaja. Emil Nylundista tuli aluksen kapteeni 15 ensimmäiseksi vuodeksi. Nylund oli kotoisin Söderbyn Seffersistä ja omisti noin ¼ aluksesta. Freja myytiin 3. helmikuuta vuonna 1906 laivuri Karl Johan Johanssonille Hellestorpista (osuudet 12/96) ja muille hintaan 8.030 Suomen markkaa. Vuonna 1908 päävarustajaksi vaihdettiin majatalon isäntä Erik August Eriksson. Freja haaksirikkoutui miehistöineen kaikkineen kovassa lumimyrskyssä 9. lokakuuta 1909 Jurmon luona lähellä Utötä. Aluksella oli 8 hengen miehistö. Päällikkönä oli Karl Oskar Johansson Hellerstorpista. Hän oli myös aluksen suurin omistaja.

Tähti, parkki, 489 nrt.

Rakennettu Vaasassa 1857. Erik Petter Eriksson ja muutamat muut ostivat aluksen vuonna 1890 Lemlandiin, ja hinta oli 15.000 Suomen markkaa. Haaksirikkoutui vuonna 1897 Windaun edustalla. Miehistön pelasti SS Titano. Tähti oli Erik Petterin suurin alus.

Herzogin Cecilie ja yhteys Pellakseen

Pellaksessa vuonna 1903 syntynyt Sven Eriksson tuli tunnetuksi Herzogin Cecilie -aluksen nuorena kapteenina. Herzogin Cecilie oli lippulaiva ahvenmaalaisen suurvarustajan Gustaf Eriksonin upeassa purjelaivastossa. Sven aloitti merimiesuransa parkkilaiva Promptilla ja purjehti sen jälkeen perämiehenä Killoranilla, Balticilla ja Jenolinilla, ennen kuin hänestä vuonna 1929 tuli Gustaf Eriksonin purjealuksen nuorin kapteeni.

Sven oli Herzogin Cecilien päällikkö aluksen ajaessa karille Devonin rannikolla Englannissa vuonna 1936. Vaimo Pamela Eriksson oli mukana aluksen viimeisellä matkalla. Pari oli tavannut aluksella yhdellä aiemmalla purjehduksella Pamelan ollessa matkustajana. Herzogin Cecilien haaksirikon jälkeen Sven ja Pamela Eriksson palasivat kotiin Pellakseen, ennen kuin toisen maailmansodan jälkeen muuttivat kahden lapsensa kanssa Etelä-Afrikkaan.

Svenille ja perheelle aluksen haaksirikko oli surullinen ja koko elämää leimaava tapahtuma. Haaksirikko oli siihen aikaan suuri uutinen, ja hylkypaikka houkutteli paikalle sankoin joukoin ihmisiä, jotka halusivat nähdä aluksen sekä seurata kuukausia kestänyttä pelastustyötä. Sven ei Herzogin Cecilien jälkeen enää koskaan toiminut kapteenina, vaan ryhtyi maatalon isännäksi ensin Pellaksessa ja myöhemmin omalla tilallaan Etelä-Afrikassa. Hän kuoli vuonna 1954 Etelä-Afrikassa, mutta hänet on haudattu perhehautaan Lemlandin hautausmaalle. Hänen vaimonsa Pamela asui viimeiset vuotensa Ahvenanmaalla ja kuoli vuonna 1984. Alla olevassa otteessa Lundbergin teoksesta kuvataan, miten Sven esitteli eksoottisena pidetyn vaimonsa Lemlandin talonpoikaisväelle.

Ni ska tro att det blir uppståndelse när Stella kommer till Granboda. Som skökan i Babylon i hatt och eldröd sidenklänning står hon i Lemlands kyrka medan prästen läser upp lysningen för henne och Josef. Och Josef njuter, han har slagit hela bygden med häpnad och fått alla halsar att vändas. […]  ”Ja, nog er det en vacker körka, fan ta mig”, konverserar hon […] Och mera i samma stil som ger oss anledning att betvivla att hon är döpt och konfirmerad. Hon använder vad hon har lärt sig av jungmän och matroser, för med Josef och styrmännen talade hon engelska. […] Nu står hon i Simons sal och säger: ”Her har jag bodd i ett tidigare liv. Ner jag kom in tenkte jag att no er jag hemma.

Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Suureen maailmaan, 1991.